top of page
Writer's pictureinamattila

Näin paljon säästin pörssisähköllä



Luin aamulla Helsingin Sanomia ja yksi otsikko pisti erityisesti silmääni. Jutun sisältö kuului tiivistetysti kuinka kuluttajilla on vaikeuksia maksaa sähkölaskujaan.


"tammi-maaliskuussa kuluttajille rekisteröitiin yli 2 100 maksuhäiriömerkintää, joissa syynä oli maksamaton sähkölasku"

Artikkeli oli lyhyt, eikä käsitellyt aihetta juuri enempää. Ei siis selvinnyt johtuuko juuri sähkölaskujen laiminlyönti yleisesti tiukasta tilanteesta vai onko kyse hillittömistä laskuista, joita ainakin tammikuu tarjosi pörssisähkön käyttäjille. Palasin mielessäni alkuvuoteen jolloin sähkön spot-hinnat luettiin kalleimmillaan senttihintojen sijaan euroissa mitattavina lukuina.


Tuolloin mietin myös itse hetken, olisiko sittenkin pitänyt valita pörssisähkön sijaan turvallisemmalta tuntuva määräaikainen sopimus.


Elokuussa 2023 olin kuitenkin päätänyt siirtyä pörssisähköön, kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksemme päätyttyä. Edellisellä sopimuksellani olin siis onnistuneesti välttänyt 2022- 2023 sähkökriisin puhtaasti hyvällä tuurilla. Tämä hyvä tuuri oli useiden satojen, jopa tuhansien eurojen säästö sillä asun sähkölämmitteisessä ja saunallisessa rivitalossa.


Olen käyttänyt pörssisähköä nyt 7 kokonaista kuukautta, joka on ihan riittävä aikaväli arvioimaan oliko pörssisähköön siirtyminen kannattava veto, vai olisiko sittenkin pitänyt tyytyä tarjottuun määräaikaiseen sopimukseen. Entä mikä sähkönkäytössämme muuttui ja päädyinkö viettämään talven kylmässä kodissa?



Energiansäästöä huomaamatta

Latasin puhelimeeni sovelluksen sähkön spot-hinnan seuraamista varten heti vaihdettuamme sopimusta ja myönnän, että hinnan vilkuilu oli alkuun todella koukuttavaa! Varsinkin kun sähkön hinnasta uutisoitiin viikottain kohuotsikoilla, oli luvassa sitten halpaa tai kallista sähköä seuraavalle päivälle.


Seuraamisella oli tietysti myös käytännön merkitys, sillä kodin suurimmat sähkösyöpöt kannatti ajoittaa edullisiin hetkiin ja päiviin. Tietty määrä sähköä kuluisi joka tapauksessa riippumatta sähkön hinnasta sillä suihkussa on pakko käydä ja koti pitää lämpimänä. Kaikki muu kulutus taas on ollut suhteellisen helppoa ajoittaa ja olen jopa tykästynyt tapaan pyrkiä hyödyntämään halvat tunnit.


Kahden aikuisen taloudessa pyykkikone pyörii silloin kun sähkö on edullista. Vaatteet ja muut tekstiilit voivat odottaa sopivaa pesupäivää, eivätkä ne lopu kesken. Astianpesukoneeseen pätee sama periaate ja astioidemme määrä riittää vaikka kahdeksi viikoksi tarvittaessa. Minusta on kuoriutunut myös välillä todellinen suurtalouskokki kun valmistan kerralla leivät, pullat ja hernekeitot aina edullisimpina hetkinä.


On ollut mukava huomata kuinka sähkönkäyttömme on kokonaisuudessaan tippunut sen jälkeen kun vaihdoimme pörssisähköön. Hieman häpeillen myönnän, että aikaisemmilla säästä sähköä-kampanjoilla ei ollut merkitystä omaan sähkönkäyttöömme, kun käytössä oli kiinteä hinta. Kannamme kortemme kekoon energiansäästössä siis nyt hieman viiveellä.



Säästöä syntyi...

Kesällä 2023 hintoja vertaillessa toinen vaihtoehto oli määräaikainen sopimus, joista edullisimmat silloin n. 10snt/kWh ja nopealla vilkaisulla tälläkin hetkellä 12kk-24kk kiinteähintaiset sopimukset ovat vain karvan verran tämän alle.


Minkä hintaista sähkö on todellisuudessa ollut nyt viimeiset 7-8 kuukautta ja oliko pörssisähkö paras vaihtoehto:



Oma keskihinta*

Tarjoushinta**

keskihinta spot

maaliskuu -24

7,55

9,63

7,36

helmikuu -24

6,83

10,81

6,40

tammikuu -24

11,85

11,08

13,18

joulukuu -23

9,48

11,28

9,46

marraskuu -23

7,24

10,33

8,63

lokakuu -23

5,21

9,50

4,67

syyskuu -23

3,85

10,30

4,08

Hinnat snt/kWh * Oma toteutunut sähkön hinta (ei sisällä marginaalia 0,54 snt)

** Toistaiseksi voimassaolevien tuotteiden hintojen koko maan painotettu keskiarvo.


Oma keskihintamme pörssisähköllä on tullut yhtä poikkeusta lukuunottamatta joka kuukausi edullisemmaksi vaihtoehdoksi. Suurin ero juuri sopimuskauden alussa, kun syyskuun keskihintamme oli lähes 3 kertaa tarjottua sopimusta pienempi ja prosentuaalisesti säästö suurimmillaan.


Tammikuu taas oli hyvin poikkeuksellinen sähkön hinnan osalta ja tuolloin nähtiinkin todelliset pörssisähkön sopimuksenvaihtoviikot kun kilowattitunnin hinta kävi jopa yli 2,35 eurossa. Tuona päivänä oli muuten vilpoista myös meidän taloudessa, mutta päätimme pitäytyä pörssisähkössä.


Kaikenkaikkiaan valinta kannatti sillä keskihintamme sähkölle seitsemän laskutetun kuukauden ajalta on tällä hetkellä 7,43snt jonka päälle sopimuksemme marginaali 0,54snt. Kokonaiskeskihinta jää siis alle 8snt/kWh.



Vaihto kannatti

Sähkönkäyttömme muuttui pörssisähkön myötä, mutta en näe että millään tavalla huonompaan suuntaan. Säästöäkin syntyi seitsemässä kuukaudessa noin 150€ verrattuna 10snt/kWh -soppariin.


Vaikka hinta tietysti nousi jonkin verran aikaisemmasta määräaikaisesta sopimuksestamme, en voi valittaa. Minulla on nimittäin positiivinen katsontakanta asiaan:


Näen sähkön osana asumiskustannuksia, enkä niinkään irrallisena kuluna. Asuntomme vastike on hyvin pieni, joten pidän sähkölaskua vain erikseen maksettavana lämmityksen osuutena tästä. Mukana on tietysti myös käyttösähkö joka tällä ajattelutavalla on pelkkä bonus!


Comments


bottom of page