top of page
Writer's pictureinamattila

Yksin tehokkaampi


Multitasking tehokkuus

Alkuvuoden omien menojeni jälkeen on nyt kumppanin vuoro suunnata reissuun ja minä jään vuorostani kotiin koirien kanssa. Saan tämän kuulostamaan pahalta jopa omassa päässäni, mutta olen melko innoissani tästä.


Olen nimittäin huomannut, että minulla on todella motivoitunut ja tehokas olo kun olen yksin. Tehtävälistat tyhjenevät hetkessä, keksin uusia projekteja, luen enemmän, pesen kahvinkeittimet ja leivänpaahtimet.


Miksi?

Äkkiseltään luulisi että kaava menisi jotenkin näin:

Yksin oleminen → ei seuraa → ei tekemistä → tehokkuus


Todellisuudessa kuvio on seuraavanlainen: Yksin oleminen → innostus → motivaatio → tehokkuus


Se mistä yksin olemisen innostus johtuu, lienee muutos. Saan hirveästi energiaa kaikesta uudesta, sen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Rakastan tasaista arkea, mutta olen koukussa muutokseen.


Kun on asunut pitkään jonkun kanssa yhteiseloa on viikko yksin kotona iso muutos.

Jossain mittakavassa yksin oleminen tekee varmasti hyvää jokaiselle, vaikka tiedänkin jo nyt ikävän nostavan päätään varmaan jo toisena päivänä.


To do

Aion kuitenkin siis nauttia viikosta täysillä ja olenkin suunnitellut itselleni kaikenlaista kivaa, tuottavaa ja tehokasta tekemistä.


✅ Asuntolainojen kilpailutus

✅ Uuden lainan hakeminen

✅ Salkun läpikäynti

✅ Uusi sähkösopimus

✅ Perusteellinen siivoaminen

✅ Marjojen poimiminen

✅ Mummolavierailu ✅ Ystävien tapaaminen ✅ Kolumnien kirjoittaminen ✅ Treenaaminen ✅ Videosisällön tekeminen


Näiden lisäksi pari kumppanilta salassa pidettävää tehtävää (yksi yllätys sekä pari kodin askaretta, joista on parempi olla ennakkoon sanomatta).


Ei ehkä kuulosta järin jännittävältä listalta, mutta jutun juoni onkin siinä, että voin tehdä kaiken omien aikataulujeni mukaan. Seuran puute saa myös keksimään kaikkea yksin suoritettavaa toimintaa, mitä muuten ei välttämättä tulisi tehtyä. Olenkin kaivanut 1000 palan palapelit esille ja aion hakea vanhemmiltani koskettimet ja palautella soittotaitoja.


Videosisällön tekemistä olen miettinyt jo pidempään. Tarkoitukseni oli tehdä video edellisestä reissusta Norjaan, jonka kuvasinkin alusta loppuun. Osaamiseni GoPron ja Macin yhteistyöstä kaipaa kuitenkin vielä hiomista, mutta ehkä saan kaiken pelaamaan tällä viikolla!


Puhelimella kuvaaminen ja editointi on itselleni luontaisempaa (ja helpompaa) mutta YouTube alustana houkuttelee enemmän. Kuulisinkin mielelläni millaista sisältöä te haluaisitte nähdä ja millä alustoilla!


Kivaa ja tehokasta viikkoa itse kullekin!

Comments


bottom of page