Pääsin tänään puhumaan toisen asteen opettajille sekä opiskelijoille nuorena sijoittamisesta sekä taloudellisesta riippumattomuudesta. Kyseessä oli TAT ja Nordnet yhdessä toteuttama etäluento.
Kun sain pyynnön tulla puhujaksi, lähdin selvittämään mikä on TAT ja mitä se tekee. Tässä heidän sivuiltaan lainattuna:
Teemme työtä nuorten tulevaisuuden hyväksi
TATin toiminnan tavoite on, että jokainen nuori innostuu työelämästä, hallitsee omaa talouttaan ja tahtoo toimia yritteliäänä yhteiskunnan jäsenenä. Tarjoamme kunnille ja oppilaitoksille palveluita, opintokokonaisuuksia ja koulutusta, jotta jokainen nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta keskeisiä taitoja.
Palvelupolku on peruskoulun ensimmäiseltä luokalta aina toisen asteen loppuun asti. Ikäryhmän mukaista opetusta taloudesta ja työelämästä. Aivan huippu konsepti!
Olenkin aikaisemminkin puhunut kuinka näin jälkeenpäin olen jäänyt miettimään missä kaikki käytännön talousopetus oli omana peruskouluaikanani. En muista kertaakaan kuulleeni opettajan puhuvan sijoittamisesta tai omasta taloudenhallinnasta, joten aivan mahtavaa että TAT:in kaltaisia toimijoita on. Homma taitaa olla muutenkin mennyt tällä saralla parempaan suuntaan nyt 10 vuoden sisällä!
Kommenttia
Tämän päivän etäluennossa oli lisäkseni puhumassa Jukka Lepikkö sekä Henri Isometsä. Lepikkö kertoi treidaamisesta ja Isometsä taas sijoittajakoulun hyväntekeväisyyssalkuista. Oma puheenvuoroni kertoi matkastani nuorena sijoittajana, mutta myös yleisesti FIREstä ja sen tavoittelusta.
Puheenvuoroon oli varattuna 15-20 minuuttia, joten ison asiakokonaisuuden mahduttaminen tuohon johti väistämättä asioiden yksinkertaistamiseen. Kävin läpi asiat hyvin yleisellä tasolla ja lupasin vastata tarkentaviin kysymyksiin täällä blogin puolella. Kommentoinnin pystyy tekemään tämän postauksen alle täysin nimettömänä.
Risut, ruusut, kommentit ja kysymykset ovat enemmän kuin tervetulleita!
Commentaires