top of page
Writer's pictureinamattila

Raportti 4/24 - "päätös: hylätty"



Huhtikuu oli huomaamatta tapahtunut fire-simulaatio kun tajusin loppukuusta eläneeni vain säästöillä ja pääomatuloilla. Oikeasti aika siisti juttu (jos jätetään huomiotta, että olin sairaana, söin kassaa tämän vuoksi ja että kyse oli riittävien tulojen sijaan puuttuvista tuloista).


Lähdinkin nöyränä selvittämään sairaspäivärahahakemukseni tilaa joka oltiin yllättäen hylätty. Hylkäyksen syy tosin ei ollut yllättävä. Hoitava lääkäri oli kirjannut toimitettuun lausuntoon kaksi diagnoosikoodia, joista kumpikaan ei ole ollut syy sairaslomalleni koko vuonna. Näistä toisen yhteyttä sairastamiseeni tutkittiin maaliskuussa ja se pystyttiin poissulkemaan, enkä keksi muuta syytä kun, että se oli lausuntoon epähuomiossa diagnoosina päätynyt. Tässä lienee tapahtunut vain inhimillinen erehdys joten tein korjauspyynnön asiasta Kelalle.


Kuukauden fire-simulaationi on siis vielä kaukana siitä todellisesta firestä mitä tavoittelen. Toimeentulo muiden varassa pitää sisällään aina riskin, jonka kanssa minun tulee vain elää tällä hetkellä. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa että talouteni ei kaadu siihen, että joudun odottamaan tilanteen ratkeamista, kelan päätöksiä tai mahdollisia leikkauksia näistä etuuksista.



Tulot

Palkka..................... 0€

Sairaspäiväraha 0€

Vuokratulot 1105€

Muu 0€


Yhteensä.................1105€ 


Vuokratulo brutto, muut netto.


Vuokratulot menevät kokonaisuudessaan asuntojen lainoihin ja ylläpitoon, eli pyörittävät itseään 0-kassavirralla.


Tämä kuukausi meni siis säästöillä eläen ja seuraavasta ei ole tietoa. Tämänhetkisellä käteiskassalla pystyisin elättämään itseni pakollisten kulujen (oma asuminen, ruoka, terveys ym.) osalta alle vuoden. Muut kulut tulevat syömään tuota kassaa seuraavien kuukausien aikana niin tehokkaasti, että kyse taitaa olla enemmänkin parista kuukaudesta.



Menot

Lainanlyhennys 347€ Korkokulut 506€ Hoitovastike. ......357€

Rahoitusvastike 1070€ Muut 238€


Menot yht. 2518€ josta kulut 1101€


Kirjoitin aiemmin tällä viikolla lainalaskelmieni epäselvyydestä, jotka kuitenkin korjasin ja ovat nyt kunnossa. Tuon pyörittelyn tuloksena ymmärsin, että minun kannattaisi selvyyden vuoksi kirjata rahoitusvastikkeet myös menoissani eriteltyinä. Aikaisemmin olin laskenut arvion koron ja lyhennyksen osuudesta rahoitusvastikkeessa ja suurimman rahoitusvasikkeen ilmoittanut sen yhdessä muiden pankkilainojen kanssa.


Kyseessä on kuitenkin sijoitusasunnoissa vähennyskelpoinen kulu, joten koron osuuden erittely on hieman turhaa. Jatkossa ilmoitan hoito- ja rahoitusvastikkeen omille riveilleen ja rahoitusvastikkeen huomioin varallisuutta kerryttävänä menona (ei kuluihin laskettava). Tässä tietysti oma problematiikkansa ja otan mielelläni viisaammilta neuvoja vastaan!



Kehitys

Säästöaste: 0,4%

Salkun kehitys: -4715€ (-4%)

Nettovarallisuus: -4657€ (-2,1%)


Tällaisenaankin surkea säästöaste painuisi miinukselle jos laskisin rahoitusvastikkeet vanhaan tapaan, koron ja lyhennyksen eritellen. Kaikki menot ylittivät tulot lähes 1,5 -kertaisesti.


Lohdullista on että tiedän kyseessä olevan väliaikainen tilanne. Tämä korostaa entisestään puskurin tärkeyttä. Olisi ollut nimittäin ikävä lähteä nostamaan sijotuksista varoja elämiseen, kun koko salkun YTD painui miinukselle kolmen kuukauden laskemisen tuloksena.


Asuntovarallisuus kasvoi huhtikuussa yhdellä asunnolla ja odottelemme vielä viikon verran kohteen lunastusajan päättymistä. Sijoitukseni -sivulla seuraat varallisuuteni kehitystä ja historiaa. Sharevillessä käyttäjää Inaa seuraamalla näet kaupankäyntini yhden salkkuni sisältä.

2 comments

2 Comments


Guest
May 11

Hei, tsemppiä! Tällaisia negatiivisen kassavirran kuukausia voi tulla itse kullekin ja monella menestyneellä sijoittajallakin on näitä ollut. Hienoa myös, että olet rehellinen.

Like
inamattila
inamattila
May 14
Replying to

Kiitos!☺️ Ja juuri näin, nämä kuuluvat sijoittamiseen joten ihan hyvä tuoda esille tämäkin puoli.

Like
bottom of page