Blogi tavoitti syyskuun aikana todella hyvin uusia lukijoita Talouselämään ja Kauppalehteen antamani haastattelun jälkeen! Haastattelun oli tarkoitus olla jatkumona tammikuussa julkaistulle kirjoitukselle, jossa kerroin sijoitustoiminnastani. Tämän jutun julkaisu kieltämättä jännitti, sillä minulla oli ennakkoluuloja siihen kuinka työttömän pääomatuloihin tai sijoittamiseen suhtauduttaisiin. Omiin korviini kantautui kuitenkin vain positiivista palautetta!
Kuukauden aikana käytin paljon aikaa ja vaivaa uusien asuntojen etsimiseen. Monta näyttöä ja kolme tarjousta myöhemmin kaupantekoon asti ei kuitenkaan vielä päästy yhdessäkään kohteessa. Etsintä siis jatkukoon.
Syyskuun 2023 oman talouden luvut:
Tulot
palkka:__________.._.164€ Apv-raha:__________1510€ Vuokratulo:______.__.987€ Muu:_________.___._.4020€
yht:____________.._.6681€
Apv-raha* = ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha Vuokratulo brutto, muut netto.
Syyskuun alussa sain 4000€ rahalahjan. Rakas mummuni halusi lahjoittaa omille lapsenlapsilleen lahjaveron rajoissa olevat summat rahaa, josta olen enemmän kuin kiitollinen. Toivon voivani myös itse tulevaisuudessa toimia samoin!
Lahjaa lukuunottomatta kuukausi oli tulojen osalta hyvin tavallinen. Ansiosidonnaisen määrä oli jostain syystä hieman edellisiä kuukausia korkeampi, mutta en ole vielä selvittänyt syytä sille.
Menot
Lainanlyhennys:_________.530€ Korkokulut:____________...580€ Vastikkeet ym:___________380€ Matkat:____________..__....0€ Muut:____________.._..---_.385€
Menot yht:_____________.1875€
josta kulut____________....1345€
Asuntojen kulut omasta kodista sekä kahdesta sijoitusasunnosta. Muita kuluja kuukauden aikana tavalliset elämisen kulut (ruoka, sähkö, puhelin ym) sekä muutama ylimääräinen hankinta oman kodin fiksaamiseen liittyen.
Kehitys
Säästöaste:____________..___80%
Salkun kehitys:_____............_ +11 600€ (+11%)
Nettovarallisuus:__________..+15 590€ (7,7%)
Säästöasteessa huomioin kaikki tuloni, joten ilman saamaani lahjaa olisi säästöäaste noin 50% syyskuun ajalta.
Sijoitukseni -sivulla seuraat varallisuuteni kehitystä ja historiaa. Sharevillessä käyttäjää Inaa seuraamalla näet kaupankäyntini yhden salkkuni sisältä.
コメント