top of page
Writer's pictureinamattila

Raha parisuhteessa - näin toimimme


Raha parisuhteessa

Kirjoitan blogia hyvin avoimesti raha-asioistani ja mielestäni on oleellista kertoa, että elämisen perusmenoja kanssani on jakamassa myös kumppanini.


Olemme saaneet yhteisen taloutemme toimimaan meille sopivalla tavalla erittäin hyvin, ja yli 4 vuotta saman katon alla on aiheuttanut tasan 0 riitaa rahasta. Emme ole kovia riitapukareita muutenkaan, mutta uskon tälle harmoniselle yhteisen talouden hoitamiselle olevan muitakin syitä.


Meillä olisi kaikki ainekset yhteentörmäyksille raha-asioissa: tulomme ovat erisuuruiset, kulutustottumuksemme erilaiset, tulemme erilaisista taustoista ja meillä on eri määrä varallisuutta. Uskon monen pariskunnan pystyvän allekirjoittamaan läpi tämän listauksen. Kerron nyt miten me olemme saaneet järjestettyä raha-asiamme molempia tyydyttävällä tavalla eroavaisuuksista huolimatta.


Yhteistä ja omaa

Saamme kumpikin palkkamme ja muut henkilökohtaiset tulot omille tileillemme. Meillä on myös omat sijoitussalkut ja minulla yksi oma asunto. Omilla rahoillamme saamme tehdä juuri mitä haluamme emmekä puutu toisen ostoksiin tai tekemisiin. Kaiken säästämisen teemme myös henkilökohtaisille tileillemme, eikä yhteisiä säästöjä ole lainkaan.


Omien tilien lisäksi meillä on käytössä yhteinen taloustili, minne siirrämme molemmat suunnilleen saman X-summan vuodessa. Tältä tililtä maksamme sähkölaskut, vakuutukset, yhteiset vastikkeet ja lainanlyhennykset. Kumpikaan ei seuraa onko toinen lisännyt tilille rahaa ja paljonko. Tärkeintä on että tilillä on aina vähintään 1kk menojen verran käyttörahaa. Vuoden lopussa tilinpäätöksessä tietysti selviää kummankin rahallinen panos, mutta emme ole erotusta velkaa toisillemme eikä tällä ole mitään käytännön merkitystä.

Tämä järjestely on meille ehdottomasti tällä hetkellä toimivin. Omat rahat tuovat mielenrauhaa ja yhteiset helpottavat arjen pyörittämistä.



Kulujen jakaminen

Pelkän lainanmaksun ja vastikeiden lisäksi yhteistaloudessa on paljon menoja joita maksamme myös omilta tileiltämme. Näitä ovat esimerkiksi ruokakulut, ulkona käyminen, suoratoistopalvelut ym.


Ruokakulut jakautuvat uskoakseni melko tasan, mutta esimerkiksi suoratoistopalvelut ja kodin netin maksaa kumppanini kokonaan. Tämä on ollut meille sopiva tapa alusta alkaen ja kummankaan ei tarvitse tehdä kompromisseja näissä hankinnoissa tai vastaavasti maksaa jatkuvaa kulua jostain mitä ei koe tarvitsevansa.


Yhteinen taloustili OP
Yhteinen taloustili, alkuvuosi 2024

On myös paljon kuluja joita maksamme omilta tileiltämme, mutta joista pidämme kirjaa noin tuhannen euron tarkkuudella. Esimerkiksi viime vuonna maksoin yhteiset lomamatkamme kun taas kumppani remonttihankintoja ja eläinlääkärikuluja.


Tälläkään hetkellä kulumme eivät kuitenkaan jakaudu edes vuositasolla tasan 50/50 eikä se ole jotain tavoittelemisen arvoista meille. Näenkin että joustavuus ja rentous asiasta on meille yksi hyvän yhteisen talouden hoitamisen peruspilareista. Tarkka tasajako aiheuttaisi vain ylimääräistä työtä, eikä hyödyttäisi kumpaakaan.



50/50?

Kumppanillani on ollut varsin stabiilit tulot koko suhteemme ajan samalla kun omani ovat vaihdelleet 0€-8000€/kk välillä. Tästä huolimatta olemme jakaneet kulut aina yllä mainitulla tavalla eli 50/50. Tämä on mielestäni reilu jako niin kauan kun pariskunta tai perhe elää pienempituloisen ehdoilla. Tilanne jossa toinen joutuisi elää yli varojensa tai toinen madaltaa elintasoaan kohtuuttomasti aiheuttaisi varmasti kränää ennemmin tai myöhemmin.


Onko sitten ok että toinen saa säästettyä samalla kun toinen elää kädestä suuhun? Lyhyt vastaukseni on ei, eikä meille ole vielä vastaavaa tilannetta ole tullut vastaan. Mikäli meistä toisen elämäntilanne kuitenkin muuttuisi radikaalisti tiedämme, että voimme luottaa siihen että toinen huolehtii myös taloudellisesti. Kummankaan ei siis tarvitse lähteä realisoimaan varallisuuttaan maksaakseen omaa osuuttaan yhteisistä menoista.


Tämä fifty-fifty tarkoittaakin itselleni enemmän sitä, että olemme valmiita panostamaan yhteiseen talouteemme saman verran, ei sitä että se toteutuu eurolleen tasan. Minulle olisi todella vierasta jos keräisimme kuitteja ja siirtelisimme kumppanini kanssa rahoja keskenämme, ajatellen että olemme velkaa toinen toisillemme.



Yhteisymmärrys

Toivottavasti joku sai napattua punaisen langan siitä miksi raha ei aiheuta meille parisuhteessa harmaita hiuksia. En ollut aikaisemmin miettinyt syitä tälle tarkemmin, joten vastaus selvisi myös itselleni kirjoittamisen lomassa.


Oleellisimpana pidän sitä, että olemme kumppanini kanssa kotitaloutena ja perheenä yksikkö. Kotonamme ei ole hänen ja minun tavaroita eikä yhteiseltä tililtä puutu hänen tai minun kuukausittaista lisäystä.


Myös näkemyksemme rahasta on yhtenevä: raha on vain väline.

Se ei tarkoita että raha olisi merkityksetöntä vaan sitä, että suhteessamme ylipäätään on paljon tärkeämpiä asioita. Jos jonkin asian saa rahalla korjattua on se isossa kuvassa pieni murhe. Jos taas saan kumppanin ilahdutettua pienellä rahallisella panoksella se on sen arvoista.


En sano että tapamme hoitaa yhteistä taloutta olisi resepti sopuisaan taloudenhoitoon. Ollakseni tarkka, en usko rahalla olleen juurikaan merkitystä siihen, että aihe ei ole aiheuttanut eripuraa. Tähän liittyvänä elämänviisautena todettakoon loppuun:

Jos raha aiheuttaa riitaa on syy todennäköisesti jossain muualla kuin itse rahassa.

2 comments

2 Comments


Guest
Apr 09

Mahtava kirjoitus!

Like
inamattila
inamattila
Apr 09
Replying to

Kiitos!

Like
bottom of page