Kotirouvat olivat 50-luvun juttu. Miehet kävivät töissä ja nainen hoiti kodin ja lapset. Vaimoilla ei välttämättä ollut juurikaan omaa varallisuutta, vaan he olivat hyvin riippuvaisia miehistään. Moni asia on onneksi muuttunut.
Nykypäivänä täytyy olla melko kovatuloinen mikäli haluaa elättää kokonaisen perheen yhden ihmisen tuloilla. Kotirouvana oleminenkaan on tuskin enää monelle edes kovin tavoiteltava asia. Halutaan oma ura ja elämä kodin ulkopuolella, ilman vaatimusta toimia kotipiikana yhtään kenellekkään.
Mikäli kotirouvana oleminen kuitenkin kiinnostaa on edellytyksenä, että eläminen täytyy saada tietysti kustannettua jollakin. Siinä missä 50-luvun vaimo oli riippuvainen miehestään on vuosimallin 2023 vaimo riippumaton miehensä tuloista. Tienaa mahdollisesti jopa enemmän.
Kotivaimo-larppi
Kuten täällä blogissa olen kertonut, olen hakenut ansiosidonnaista päivärahaa jäätyäni työttämäksi tammikuussa. Yli kuukauden hakemuskäsittelyn jälkeen sain vain lisäselvityspyyntöjä yritystoiminnasta, joka näillä näkymin muodostuu esteeksi päivärahan saamiselle (tästä voisin tarinoida pidemmästi!).
Tulin siihen tulokseen, että mikäli asia tosiaan päättyy näin, olen valmis elämään sijoituksillani, mutta työttömäksi en itseäni siinä tapauksessa kutsuisi. En täytä taloudellisesti riippumattomankaan kriteereitä omasta mielestäni, joten lähimpänä kuvauksena toimikoon kotivaimo. Vaimo, koska koti-tyttöystävä ei vain kuulosta hyvältä ja kihloissahan tässä jo ollaan.
Olen myös todellinen kotihiiri ja viimeisen kuukauden ajan olenkin
viihtynyt kotona enemmän kuin olisin uskonut. Omien päivittäisten touhujen lisäki siivoan, kokkaan, pyykkään, leivon ja hoidan ruokaostoksemme. Kumppanini tekee pitkiä päiviä töissä, joten mielestäni on jopa itsestäänselvää, että minä hoidan koirat ja kodin. Päiviini tulee myös mukava rytmi, kun teen joka päivä lämpimän ruoan ja lenkitän koirat aina samoihin aikoihin.
Jaamme taloudellisen vastuun ja kulut kuitenkin tasan, joten siivellä elämisestä ei voi tässä tapauksessa puhua. Elän itse kustannettua, tavallista vapaampaa elämää ja kotona tekeminen on vain valintani käyttää vapaa-aika.
Paljonko aion syödä kassaa?
Koska en nosta tällä hektellä minkäänlaisia tukia, ei minulla ole myöskään työnhakuvelvollisuutta. Jatkan kuitenkin hakua tavalliseen tapaan, mutta ehkä hieman vapaammin. Teen laskelmat kuitenkin sillä oletuksella että ansiotuloja ei loppuvuonna uudesta työstä tulisi.
Koska tulot koostuvat tuolloin vain vuokratuloista ja kirjoitustöistä, täytyy minun syödä kassasta ja käyttää olemassa olevia varoja noin 3 000€.
Laskelma budjetin pohjalta:
Tulot: -13 000€ (ansiosidonnainen) Menot: -12 000€ (osakkeet/sijoitukset)
Tässä tapauksessa en tulisi siirtämään osakkeisiin lainkaan uutta rahaa vuoden aikana, joten myös menoista vähennettynä 12K.
Varsin edullinen hinta vapaammasta ja vähemmän stressaavasta vuodesta.
Sanottakoon vielä loppuun, että nykyajan kotivaimo on myös hyvin vapaa tekemään mitä haluaa, joten pian pakkaan laukut ja suuntaan pois suomesta pahimpien loskakelien ajaksi!
Comments