Keväällä sijoitusasunnoksi vuokrattuna ostettu kolmio tyhjeni odotettua aikaisemmin. Itse asiassa saimme tietää tästä vain päivä ennen kauppakirjojen allekirjoitusta, joten rattaat piti laittaa melko vauhdilla pyörimään. Lyhyestä varoitusajasta huolimatta homma saatiin maaliin, uudet asukkaat sisään ja lopputuloksestakin tuli oikein kiva! Kuvat kesäkuusta elokuun puoliväliin on nyt perattu läpi, joten aika esitellä valmis asunto ja matka siihen.
Remontti vaihe vaiheelta
Asunto oli lähes alkuperäisessä kunnossa ja ymmärrettävästi lähes 60 vuoden aikana pinnat kuluvat ja kärsivät, mutta tämän lisäksi asunto oli edellisten vuokralaisten jäljiltä oikeasti l i k a i n e n. Seinillä oli reikiä, kiva pieni piirros, tarroja ja sinitarraa. Keittiön kaapissa jotain purkkaa muistuttavaa töhnää ja kalkkitahroja pinnoilla. Pyöräytin paikoittain siivousrättiä seinällä ja musta lika vain pyyhkiytyi mukana ilman sen suurempaa hankaamista. Asuntoon oli myös jätetty irtaimistoa ja mm. pesukone markka-ajalta (tai näin päättelin 3750 hintatarrasta). Remontti osui hyvään saumaan sillä purimme kaiken purettavissa olevan ja purkat ja töhnät jatkoivat matkaa suoraan kaatopaikalle.
Purkamisen aloitimme asunnon tapeteista. Samalla sai irrotella koukkuja ja nauloja, joita niitäkin oli usean vuosikymmenen edestä kiinni kiviseinissä, ikkunalistoissa ja katossa. Ainoastaan keittiön seinät oli maalattu tapetoinnin sijaan, mutta vaativat tosiaan pesemisen ennen kun siihen telalla olisi uskaltanut koskea.
Asunnossa kulki pintasähköt osaan pistorasioista lattialistakourujen kautta. Purimme ne kaikki ja asensimme remontin päätteksi uudelleen muutaman millin ylemmäs, jotta uusi lattia mahtui alle. Tarkkoihin mittoihin leikatut kourut menivät myös vähemmän yllättäen sekaisin keskenään ja asennusvaihe oli palapeli, jossa juoksin aina parin listanpätkän kanssa ympäri asuntoa sovitamassa niitä eri kohtiin. Jälkiviisaana ne olisi ehkä kannattanut merkitä edes huoneen nimellä.
Keittiö, lempihuoneeni koko asunnossa, oli pultattu väkevästi kiinni, ja vaati voimaa saada kaikki kaapit seinistä irti. Irroitimme myös keittiön oven ja sen karmit kokonaan. Kaappien alta ja takaa paljastui vanhaa likaa, rasvaa, Askon kalustetarra ja yllättäen sininen maalikerros kattoa myöden. Keittiön kaatopaikalle viemiseen saimme apua ystäväpariskunnalta ja kaikki purkujäte, eteinen ja vaatehuoneet mukaanlukien, saatiin vietyä kahdella peräkärryllisellä pois. Jääkaapin myin ja uunin annoimme. Säästyimme hävittämisen ajalta ja vaivalta, joku taas sai toimivat kodinkoneet.
Pari viikkoa aloittamisen jälkeen seinät olivat paljaat ja purkaminen tehty. Tapettien alta paljastuneet seinät olivat täynnä reikiä ja naarmuja. Pohjamaalasimme kaikki vanhat tapettiseinät kertaalleen, jonka jälkeen aloitimme tasoittamisen. Haimme tasoitetta jatkuvalla syötöllä lisää ja ylitasoitimme lopulta kaikki seinät lattiasta kattoon. Paklaus, hionta, paklaus, hionta, paklaus ja jokaisen hionnan jälkeen vielä vähän paklausta. Kun lopputulos miellytti omaa silmää levitimme pohjamaalin valmiille pinnalle.
Käsittelyn saivat myös vanhat puuovet, joita oli kolmessa eri koossa, eikä korvaavia olisi uutena enää oikeissa mitoissa löytynyt. Hiominen ja viisi kerrosta valkoista kalustemaalia teki ihmeitä! Näitä ovia oli maalattu aikaisemminkin ja päättelimme, että saranat eivät olisi enää toimineet mikäli päälle olisi lätkäisty vielä uusi maalipinta vanhojen päälle. Päätimme poistaa maalin maalinpoistoaineella ja kun aine oli kaikissa ovissa ja karmeissa totesimme, että se oli iso virhe. Tehokas hiominen olisi ollut myös metalliosille riittävä ja huomattavasti helpompi ratkaisu, tahmaisen myrkyn raapimisen sijasta.
Maalasimme huoneet vaalean beigellä Tikkurilan Mulperi-sävyllä. Vaatehuoneissa ja WC:ssä halusimme kokeilla jotain vähän rohkeampaa. Yhteen vaatehuoneeseen valitsimme ruskean maalin ja toiseen vaatehuoneeseen tummansinisen, jolla päädyimme tekemään myös WC:n tehosteseinän. Limewash-tyyli, josta kerroin, ja johon olin ihastunut jo keväällä osoittautuikin haasteellisemmaksi ja paljon aikaavievemmäksi kuin olin kuvitellut. Vasemmalla kuvassa WC, joka lopulta oli ainoa huone, jonka seinään tätä tekniikkaa sovelsimme. Oikealla toinen makuuhuone, johon tuon pienen limewash-läntin tekeminen riitti. Päätimme maalata helpomman kautta tasaiseksi kaiken ja jättää suuremmat limewash-unelmat tulevaisuuden haasteiksi.
Heinäkuun puolenvälin jälkeen pääsimme odotetuimpaan vaiheeseen! Kannoimme asuntoon 62 pakettia eli 900kg kalanruotovinyyliä. Kummallakaan meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta kalanruotovinyylin asentamisesta, eikä paketin mukana tullut minkäänlaisia ohjeita. Vei aikansa ennen kun ymmärsimme edes lautoja olevan erilaisia A- ja B-palasia.
Apu oli onneksi lähellä ja lyhyen Youtube-kurssin jälkeen pääsimme alkuun. Paikkasimme muovimatolla pari kalusteiden alta paljastunutta koloa ja lähdimme latomaan lattiaa eteisestä eteenpäin. Tahmean alun jälkeen homma lähti hiljalleen luistamaan. Lattiasta tuli minun projektini, poikaystävän lähtiessä viikon lomalle tässä vaiheessa. Kun tekniikka oli hallussa oli lattian naputtelu oikeastaan ihan hauskaa, muutamaa kulmapalaa lukuunottamatta.
Lattioiden jälkeen kiinnitimme listakiskot uudelleen seiniin, sahasimme tarvittavat kourut ja tajusimme, että meiltä uupuu useita paloja huoneiden kulmista ja kourujen päistä. Nämä olivat kaiken lisäksi osia, joita tavallinen perusjantteri ei päässyt hakemaan K-raudasta. Kokkolassa osia myytiin vain yhdessä paikassa tilaustuotteena ja ainoastaan yritysmyyntiin. Muutaman välikäden kautta asia onneksi järjestyi.
Seuraavaksi keittiö oli paikallaan. Oma panokseni tähän vaiheeseen pyöreä 0, sillä poikaystäväni ja isäni tekivät kaiken työn, sillä olin itse jo toistamiseen kuumeessa tässä vaiheessa remonttia.
Seuraavana edessä oli kodinkoneiden asennus, joista eniten päänvaivaa tuotti valitsemamme liesituuletin. Kyseessä oli täysin tuntematon merkki, jonka vajavaisten ohjeiden ja hankalan muodon vuoksi asentamisvaiheessa naapuri saattoi kuulla seinän läpi muutaman ruman sanan. Lopputulos oli kuitenkin vaivan arvoinen ja sopi hyvin kiettiön modernisoituun retro-tyyliin.
Tässä vaiheessa olimme jo kovasti elokuun puolella ja aikataulun lisäksi haasteita toi mm. väärässä mitassa oleva peitelista, puuttuvat keittiön osat, reikä katossa, kadonnut sähkömies ja lattialle epoksia roiskinut parvekepinnoittaja. Kaikki järjestyi paitsi epoksitahrat eteisen ja parvekkeen välillä tuskin tulevat ikinä lähtemään lattiasta, mutta jokin korvaus työstä vastanneelta yritykseltä toivon mukaan on luvassa.
Ennen & jälkeen
Keittiössä halusimme säilyttää ajan henkeä, mutta huomattavasti nykyaikaisemmalla tyylillä. Vanhat lamput tuunattiin ja kahvat vaihdettiin hyvin samantyylisiin vastaaviin. Ohut työtaso ja integroidut kodinkoneet tekivät keittiöstä myös paljon siromman aiempaan verrattuna.
Laattatarrat ja valkoiset 15x15 kaakelit jäivät alle ja ne korvattiin kivipintaa jäljittelevällä yhtenäisellä välitilalevyllä. Jouduimme tosin vaihtamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisen tason ja välitilalevyn, sillä kesäkuussa tilaamaamme tuotetta ei vielä elokuussakaan ollut saapunut.
Asunnossa oli kaksi vaatehuonetta, jotka saivat kumpikin uudeet hyllyt ja vaatetangot. Toiseen asensimme pyöreän peilin ja toiseen suuremman noin 2m x 1,5m kokovartalopeilin. Kalanruotolattian sijaan kumpaankin vaatehuoneeseen tuli kokolattiamatto, joka ainakin omaan silmääni tekee vaatehuoneesta enemmän huoneen oloisen, eikä pelkän vaatekaapin.
WC:ssä uusittiin vain himmennettävä valopeili vanhan peilikaapin tilalle ja vastakkainen seinä maalattiin tummansiniseksi. Päätyseinän panelointi houkutteli, mutta pelkäsin että pienestä tilasta tulisi sekavan näköinen jos siellä olisi kolmea eri seinäpintaa. 2016 päivitetylle kylpyhuoneelle emme tehneet mitään.
Eteinen sai peililiukuovet lattiasta kattoon (100x siistimpi lopputulos kuin vajaamittaisella kaapilla). Valokatkaisinta jouduttiin siirtämään 90 astetta ja tuotiin peilien kanssa samaan linjaan.
Kalanruotolattia on upea isossa olohuoneessa! Sisustin asuntoa mielessäni koko remontin ajan ja voin vain kuvitella kuinka kiva tästä tilasta tulee kalustettuna.
Siinä se oli! Sisätilojen remontin lisäksi asunnon parveke sai uudet lasitukset ja lattiapinnoitteen osana yhtiön julkisivusaneerausta, joka valmistui samaa aikaa oman remonttimme kanssa. Asunto on nyt myös uudelleenarvioitu ja remontti maksettu kokonaisuudessaan. Kuittirumbakin alkaa olla selätetty, eli luvut enää exeliin ja sen jälkeen myös tänne blogiin!
Comments