Huono kuluttaja

Suomessa vietetään tänään vuoden 2024 ylikulutuspäivää. Päivä kuvastaa sitä missä vaiheessa vuotta kansat ovat mällänneet laskennallisesti oman osuutensa maapallon luonnonvaroista. Sijoittuminen huhtikuulle ei siis varsinaisesti ole mikään juhlapäivä meillä Suomessa.

Ylikulutuspäivän viesti on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että meidän kaikkien tulisi kuluttaa vähemmän, jotta maapallon kantokyky ei ylittyisi.

Oma viestini myös tässä blogissa on ollut sama, mutta pääsyy on eri. Kuluta vähemmän, jotta oman taloutesi kantokyky ei ylittyisi.

Nämä kaksi samalta kuulostavaa ohjetta kulkevät käsi kädessä ja voisi ajatella että niitä noudattamalla, eli kuluttamalla vähemmän saavuttaa saman lopputuloksen. Näin mustavalkoisesti asia ei kuitenkaan toteudu ja pienen tutkiskelun jälkeen joudun antamaan itselleni huonon kuluttajan tittelin.

Firettäjä on huono kuluttaja

Firettäminen vaatii lähes poikkeuksetta kulutuksen karsimista, jotta varoja jää sijoitettavaksi. Säästäminen tapahtuu usein useammalla osa-alueella ja firettäjän rahat eivät jatka matkaansa kulutukseen yhtä tehokkaasti kuin tavallisella kuluttajalla.

Mikäli kuluttaisin itse euromääräisesti saman verran kun keskimäärin kanssaeläjäni täällä Suomessa, en saavuttaisi taloudellista riippumattomuutta. Jos taas jokainen suomalainen kuluttaisi vastaavasti yhtä vähän kun minä olisimme hetken päästä taantumassa.

Tässä mielessä minä ja moni firettäjätoveri olemme kansantalouden kannalta huonoja kuluttajia. Panoksemme talouden rattaiden pyörimiseen kulutuksen osalta on heikompaa.

..ja vielä ylikuluttaja!

Enhän minä kuluta paljoa? Syön kasvispainotteisesti, kuljen pyörällä, en osta turhaa tavaraa enkä ole synnyttänyt yhtään uutta kuluttajaa käyttämään lisää jäljellä olevia luonnonvaroja.

Lähdin kuitenkin tutkimaan oman käsitykseni todenmukaisuutta, sillä tiedän että vaikka en juurikaan osta turhaa tavaraa niin yksi ylikulutuksen mittari paukkuisi minulla varmasti: lentäminen. Muun elämiseni hiilijalanjälki taas oli itselleni epäselvä, vaikka jonkinlainen käsitys suunnasta minulla oli johtuen pienestä kulutuksestani ja ruokailutottumuksistani.

Täytin kaksi hiilijalanjälkilaskuria netissä ja niissä käytin arviota vuoden 2023 kulutuksestani

ilmastodieetti.fi -laskurilla olen esimerkillinen kuluttaja kaikilla osa-alueilla paitsi liikenteen osalta. Tulokseni oli 7 800 kg CO2e joka vastaa tavallista suomalaista ylikuluttajaa.

Sitra.fi -laskurilla tulokseni taas oli jo huomattavasti yli keskiarvon ja uskallan epäillä tämän paikkansapitävyyttä. Kysymykset olivat suppeampia joten arvio heittää varmasti jossain kohdassa (tai näin ainakin haluan uskoa).

Kumpikin laskuri kertoo kuitenkin samaa tarinaa siitä että olen ylikuluttaja, eikä siitä pääse yli eikä ympäri.

Arvovalinta

Kaikesta tästä huolimatta en tunnista itseäni huonoksi kuluttajaksi ja olen aina pitänyt itseäni hyvin tiedostavana tällä osa-alueella. Kulutuskäyttäytymiseni on maltillista ja rahankäyttöni suhteutettu tuloihini ja tarpeisiini.

Onkin iso ero siinä mistä vinkkelistä kuluttamista haluaa katsoa, ja ymmärrettävistä syistä olen sitä tarkastellut lähinnä henkilökohtaisen talouteni kannalta.

Totuus on kuitenkin se että kansantalouden, ympäristön ja itse kuluttajan edut saattavat olla ristiriidassa keskenään.

Taantumassa tulisi erityisesti suosia suomalaista tuotetta ja palvelua, mutta oman talouden kannalta kannattaisi valita edullisempi vaihtoehto tai jättää kokonaan kuluttamatta. Suuri intohimosi on matkustaa kaukomaihin, mutta hiilijalanjäljen puolesta kannattaisi vain ostaa bussilippu naapurikaupunkiin. Voiko vastuuta ympäristöstä tai kansantaloudesta vierittää yksittäisen kuluttajan vastuulle?

Kuluttaminen on aina arvovalinta riippumatta kuinka tietoisesti sen teemme. Lopulta olemme vastuussa ainoastaan itsestämme ja omasta taloudestamme, joten oma ohjeeni on pitää siitä ensisijaisesti huolta. Tämä ei kuitenkaan poissulje esimerkiksi ympäristön huomioimista, ja usein oman henkilökohtaisen kulutuksen vähentäminen johtaakin lopulta myös luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseen.