top of page
Writer's pictureinamattila

5 vinkkiä miten saada vuokra-asunto



Loppukesä on kuuminta asuntosesonkia kun opiskelijat etsivät tulevia koteja opiskelupaikkakunniltaan ja samoista asunnoista kilpailevat kaikki muutkin; eronneet, asunnonvaihtajat, töiden perässä muuttajat ja pesästä pois lentävät nuoret.

Olen etsinyt kesän aikana kolmeen asuntoon uudet vuokralaiset ja saanut sen käsityksen, että halutut asunnot ovat nyt todella kiven alla. Hakijoiden tulva jopa yllätti kun vuokrailmoituksen jätettyäni jo ensimmäisen päivän aikana sain 10 yhteydenottoa aivan tavalliseen, siistiin kaksioon, jonka vuokraa olin nostanut. Saimme jopa remonttikohteeseen vuokralaiset parissa päivässä vaikka asunto oli vasta purkuvaiheessa.

Hyvä hetki olla asuntosijoittaja. Vähemmän hyvä hetki haaveilla uudesta vuokrakodista. Kysynnän ylittäessä tarjonnan on vuokralaisen etu erottua edukseen muiden hakijoiden joukosta. Olen itse nähnyt jos jonkinmoista yhteydenottoa ja vuokrahakemusta viimeisen viiden vuoden aikana, että jaan nyt vinkkini näin vuokranantajan vinkkelistä. Miten parantaa omia mahdollisuuksia saada yksityiseltä vuokranantajalta juuri se asunto josta kymmenet muutkin kilpailevat?



Be on the market

Monet potentiaaliset vuokra-asunnot eivät ikinä päädy julkiseen markkinointiin asti. Mielikuva siitä, että nämä asunnot menevät aina kavereille tai muille hyvänpäivän tutuille ei pidä täysin paikkaansa. Ilman mitään statistiikkaa väitän, että laittamalla itsensä vuokralaisena tyrkylle, parantaa omia mahdollisuuksiaan edes jonkin verran tässä kilpailussa.

Itsekin asunnon vapautuessa selaan aina asuntoa kaipaavien itse julkaisemat ilmoitukset ensimmäisenä, jolloin pääsen valitsemaan rusinat pullasta jos sellaisia siellä on.


✅ Tee nettiin/someen/ym ilmoitus siitä että haet asuntoa. Hyvässä ilmoituksessa tulee esille vähintään se kuka olet, mitä teet, miksi haet asuntoa, millaista asuntoa haet ja missä hintaluokassa, onko sinulla lemmikkejä/avopuolisoa. Tuo ilmi hyvät puolesi vuokralaisena, joita voivat olla esimerkiksi vakituinen työ tai pitkäaikainen asunnon tarve. Hei olen xxx! Olen X-vuotias nainen ja muuttamassa Kokkolaan loppusyksystä. Teen töitä xxx-alalla ja minulla on vakituinen työ xxxx.  Vapaa-ajallani harrastan xxxxx ja viihdyn paljon kotona. Mukanani muuttaa pieni x-vuotias kääpivillakoirani xxxx joka on kerrostaloelämään tottunut ja sisäsiisti. Etsin asuntoa Kokkolan keskustasta rauhallisesta taloyhtiöstä. Toiveena olisi että asunnosta löytyisi astianpesukone ja oma sauna. Olen valmis muuttamaan xxxx-kuun alusta. Max vuokra 000€/kk. Minusta saat huolellisen ja pitkäaikaisen vuokralaisen. Yhteydenotot: xxxxxxxx


❌ Tyrkylle laittaminen saattaa antaa myös päinvastaisen kuvan. Oletko sittenkin vuokralainen jota kukaan ei ole halunnut? Mikäli nimelläsi löytyy useita tällaisia ilmoituksia saattaa vuokranantaja käsittää että vaihdat asuntoja tiheään (tälle on usein ikäviä syitä) tai et hakemisesta huolimatta ole kelvannut muille. Väärän käsityksen saattaa antaa myös seuraavat lauseet: "Asunnon tarve heti!!", "Etsitään asuntoa haastavan elämäntilanteen vuoksi". Esimerkiksi juuri välitön asunnon tarve kannattaa perustella ilmoituksessa, sillä muutoin saattaa herätä mielikuva häädöstä edellisen vuokranantajan toimesta tai muut elämänhallinnan ongelmat.



Vuokrailmoitukseen vastaaminen

Sitten se yleisempi tapa. Vuokranantaja on laittanut ilmoituksen nettin ja kertoo etsivänsä vuokralaista kohteeseen. Ilmoituksessa on todennäköisesti kerrottu perustiedot asunnosta, vapautuminen ja vuokrasuhteen ehdot.


✅ Ole yhteydessä ilmoituksen jättäneeseen tahoon toivotulla tavalla mikäli se ilmoituksessa on tuotu ilmi. Viestissä esittele itsesi edellisen esimerkin tavalla ja tuo ilmi kiinnostuksesi asunnosta ja mahdollisuudesta päästä näkemään sitä. Mikäli sait tiedon asunnosta jotain muuta kautta ilmoita mistä kuulit asunnosta/keneltä sait yhteystiedon.

Hei olen xxx! Huomasin ilmoituksesi vapautuvasta asunnosta Facebookissa. Olen muuttamassa paikkakunnalle opiskelemaan xxx-alaa syyskuun alussa ja etsin asuntoa yliopiston läheltä. Vuokralaisena olen siisti ja huolellinen eikä minulla ole lemmikkejä. Opintojen ohella käyn töissä xxx. Asunnon tarve olisi koko opintojeni ajalle eli +3 vuotta. Ystävällisin terveisin xxx

❌ Liian pitkästi ei tarvitse sepustaa, mutta vältä seuraavia lyhyitä aloitusviestejä: ”Milloin asuntoa pääsee näkemään”, ”Hei, muutettaisiin lasten kanssa ja tämä asunto olisi hyvä” tai ”Saako koira tulla?”

Vuokranantaja tulee todennäköisesti pyytämään lisätietoja, mutta olet jo lähtömetreillä antanut itsestäsi sanojesi mukaisen kuvan.




Kuva sinusta

Millä todella erotut muiden joukosta on kuva sinusta. Se toimii ensivaikutelmana ja herättää enemmän huomiota kuin pelkkä teksti. On universaaleja vuokralaiselta toivottavia ominaisuuksia joita voit viestiä ja vahvistaa oikealla kuvalla. Kuvalla viestit PALJON joten sen valitsemiseen kannattaa käyttää hetki aikaa.


✅Varma valinta on käyttää hyvälaatuista kasvokuvaa, jossa hymyilet ja olet ulkoisesti siisti. Mikäli muutat yhdessä kumppanin/kämppiksen/lemmikin kanssa niin laittakaa asiallinen yhteiskuva teistä. Taustalla näkyvä nykyinen siisti koti antaa vuokranantajalle viestin, että tulisit pitämään myös tulevan kodin kauniina ja siistinä.


❌ Bilekuvat, lomakuvat, filtterit ja peiliselfiet eivät välttämättä anna sinusta parasta käsitystä vuokralaisena. Aurinkolasit, hiukset kasvoilla tai kroppakuva jossa kasvot jäävät piiloon jättävät myös paljon kertomatta.




Erotu asuntonäytössä

Hakemusseulan jälkeen edessä on vielä asuntonäyttö. Vuokranantajalle tämä on kuin ensimmäiset treffit, jossa paperilla hyvältä vaikuttava tyyppi tavataan kasvotusten ja päätös jatkosta pystytään tehdä pahimmassa tapauksessa jo ensisilmäyksellä. ✅ Saavu paikalle ajoissa, ilmoita hyvissä ajoin mikäli olet estynyt saapumasta. Kerro ja esittele itsesi sekä kenen kanssa olet tullut asuntoa katsomaan mikäli mukana tulee muita. Näyttö on loistava paikka antaa hyvä kuva itsestäsi joten käytä aika katselun lisäksi keskustelemiseen. Hyvällä käytöksellä, eleillä ja puheilla annat itsestäsi kuvan luotettavana vuokralaisena.


❌ Älä ota liikaa seuralaisia mukaan (mikäli asuntoa tulee samalla katsomaan vuokralaisen lisäksi vanhemmat ja isovanhemmat niin ilmoita asiasta ainakin ennakkoon). Liika negatiivissävytteinen utelu saattaa antaa sinusta kuvan hankalana vuokralaisena ("mitä jos tuo ikkuna menee rikki? Eihän naapurissa ole lapsia? Montako varoitusta ennen häätöä?" ).



Vuokranantaja selvittää

Omilla puheilla, reippaalla kättelyllä ja kauniilla sanoilla saat luotua itsestäsi juuri sellaisen kuvan kun haluat, mutta vuokranantaja kaipaa usein lisävahvistusta tämän tueksi.

✅ Luottotietotarkistus ja edelliselle vuokranantajalle soittaminen ovat melko yleisiä keinoja saada käsitys maksukyvystäsi ja sinusta vuokralaisena. Pyydä edelliseltä vuokranantajalta suositus, jota voit käyttää seuraavan asunnon hakemisessa. Vähintä mitä vuokranantaja katsoo tämän lisäksi on profiilisi/tilisi yhteydenottokanavassa. Sähköpostiosoite, profiilikuva tai sisältö jota itse julkaiset nettiin on vuokranantajan ulottuvilla. ❌ Itseään tai ulosantiaan ei tarvitse muuttaa asunnon saamiseksi, mutta hakaristi profiilikuvassa, julkinen lynkkaaminen X:ssä tai nimelläsi tehdyn google-haun ensimmäisenä tuloksena käräjäoikeuden tuomio voivat hankaloittaa asunnon saamista.



Vuokra-asunnon saaminen ei ole rakettitiedettä

Asuntoaan vuokraava pyrkii aina analysoimaan oletko riskivuokralainen, mutta vaikka et tulisi valituksi voi sille olla muitakin syitä. Tilanteessa jossa hyviä hakijoita on useita, valitaan usein se kenestä on jäänyt paras vaikutelma ja tähän sinulla on paljon vaikutusvaltaa.


Vinkit vuokra-asunnon saamiseen ovat muutenkin hyvin samanlaiset kuin työnhakuun soveltuvat vastaavat, mutta asunnon hakemisessa sinulta ei vaadita minkäänlaista osaamista. Kuulostaa helpolta, mutta omalla kokemuksellani voin kertoa, että nämä jonkun mielestä itsestäänselvät neuvot eivät ole itsestäänselviä monellekkaan. Varsinkin haastavassa asuntotilanteessa (kuten ainakin Kokkolassa nyt) näistä neuvoista on suuri etu asuntoa hakiessa.

Comments


bottom of page